eXTReMe Tracker

tiistaina, maaliskuuta 28, 2006

Finsk besøk

Noniin taalla taas!
Olikin oikein suomalaista seuraa tuossa viikonloppuna ja johan muuten maistui taas menojuoma perisuomalaiseen tapaan! Kavimma oikein hiihtamassa ens alkuun, mutta sen jalkeen tosiaankin se minttukaakao ja mustaviina alko maistumaan sen verran hyvin, etta maenlaskutaidot alko muistuttaa tanskalaisten tasoa.

Onneks siella maen alla odotti se jo suht tutuksi kaynyt afterski, niin ei tarvinu alkaa itteaan rinteen puolella telomaan. Keli oli kun morsius ja naama onkin kevaan uudesta pesukarhumallistosta.

Sitten taas hieman kakkelsson asiaa. Tiedatteko kun joskus esim. muutaman paivan on ollut ilo irti, niin sitten voi kayda pøntølla poiketessa hullusti. Tulee niin paljon kakkelia, etta ei pysty kunnolla kavelemaan hetkeen, kun tekee niin kipiaa mahassa. Olen selvittanyt mistæ se johtuu!
Kyseinen ilmiø johtuu alipaineesta, joka syntyy suolistoon, kun sielta imetaan liikaa pois. Tahan ei auta muu kuin kylkiasennossa lepaaminen, jolloin suoli hiljalleen imee itsensa takaisin tasapainoiseen, noin tuhannen millibaarin, tilaan.
Elækøøn tiede!
Ja eikun hilirimBziz!

maanantaina, maaliskuuta 20, 2006

Været er utmerka!

Voi mainiota, kevæt tulee! On niin saatanan hianot kelit ollu jo toista viikkoa. Ja aika hyvin alkanu naama muistuttaa pesukarhua. I-HA-NAA!

Juu täällä on meneillään taas Idols ja luimpa lehestä tuossa yks päivä, että kymmenestä finalistista 6 on uskovaisia. Oli ties minkä lähetyssaarnaajakerhon jäseniä ja vaikka mitä missiota. Yks niistä sitten vielä mainitti, että Idolshan on mitä mahtavin tapa levittää jotain saatanan evankelin sanomaa.
No justihin juu. Tää samainen jamppa oli sitten näitä, jotka ei viinan kanssa puljaa ja naisia sorki ennen avioliittoa. Anteeks kuinka helvetissä se kuvittelee viettävänsä todellista idoolin elämää? Todellinen idoolihan ei muuta tee, kun juopottele minkä ehtii ja panee jokaista pändäriä ja manakerin vaimoa. Ni.

Sitten asiaa turisteista. Tuli tuossa jo joskus aikasemmin mainittua nuo mainiot ruotsalaisturistit, jotka tulee Norjaan pihistelemään rahojaan. No ei ne ruottalaiset oo ainoita epäonnistujia. Täällä saksalaiset turismukset valittaa hotellissa, kun ei näy Saksan TV-kanavat. Siis Norjassa. Siis Saksan.
Ja tanskalaiset hiihtotaiturit purnaa, kun ovat saaneet hiihtokoulussa norjalaisen hiihdon opettajan. Siis Norjassa. Siis norjalaisen.
Nojoo, niitä tanskalaisia "hiihdon opettajia" täällä on tosin melko reilusti. Sehän periaatteessa riittää, että opettaja on aina yhen tunnin edellä oppilaita.
Siihen nää tanskan lahjat hiihtomaailmalle on pääosin tyytyneetkin.
Vituttaisko sinua saada tanskalainen opettaja hiihtokoulussa? Epäilemättä.

Nää mun tanskalaiset kämppikset on aika innokkaita kalianjuojia ja usein on jos minkäsortin hulahulaa iltasin. Aamulla onkin sit kätevä lähteä töihin, kun ensin pitää lakasta käytävä lasinsirpaleitten sekaan, et pääsee vessaan ja kahvinkeittimelle. Meillä on jo käyny lasi- ja lautasvalikoima hieman niukaks, kun hävikki on tosiaan suhteellisen runsasta. Ja sitten on myös kiva mennä vessaan ja sieltä on yllättäen hävinny puolet puteleista. Kuka saatana kähveltää jotain vanulappuja pussillisen?
Tänä aamuna kadonneet meikit löyty naapuripojan huoneesta, hän kun oli ajatellut jossain vaiheessa iltaa meikata itselleen pisamia. Ahaahahhahaa. Mainiota.

Niinjoo, koitin tuossa yks ehtoo juovuspäissäni pelata trivial pursuittia tanskalaisten kanssa. Muuten meni älyn hyvin, mutten A) ymmärtäny kysymyksiä, enkä B) tienny vastauksia.
Ruottalaisilla on muuten joku saatanan vimma pelata aina jotain naurettavia juomapelejä. Versioita on monenlaisia, mut yhteistä niissä on et se tulee aina penaltina, et joutuu juomaan jotain.
Siis mitä? Oon koittanu selittää niille, et meillä Suomessapäin sitä ei pidetä kovinkaan pahana rastina, jos joutuu naukun jos toisenkin ottamaan. Paskat niitten kanssa jaksa mitään pelata, kyllä mä saan mukini tyhjäks ilmanki (ne juomapelit on muuten kuulemma TOSI hauskoja!!!!!)
Onneks Suomessa tunnetaan oikeat juomatavat ja oksennuskin tulee keskieurooppalaiseen tapaan sivistyneesti yheltätoista.

Juu ja afterskissahan taas tuli poikettua ja siellä sitten kävi kutsu saunomaan johonkin mökille. Ja voi houli mouses ettei ollukkaa iha mikää pikkumökki!
Melkosen vaatimaton oli varustelutaso tosiaan, oli petipaikka 18 hengelle, puolikilometriä pitkä ruokapöytä, sauna, kuntosali, 2 spinningpyörää, höyryhuone (vai mikä vittu semmosen suihku/höyrykopin nimi onkaan, oli suihkuja sen 4 erilaista ja höyrynlämmönsäätö portaattomana 55 asteeseen saakka) ja kaiken kruunuks solarium!
Siellähän me sitten oikein porukalla maattiin, laskettelupleksit päässä tottakai. (ettei siis ne rinteessä syntyneet pesukarhut vaan häviä naamasta)
Lisäksi on oikein mainittava, että oli saunamajurilla peeniksessä lävistys! En ookkaa semmosta ennen päässy koittamaan, annankin tästä hyvästä mielenkiintoisuus pisteen.
Maaottelutilanne: Suomi 10 - Ruotsi (lapselliset) 3

keskiviikkona, maaliskuuta 15, 2006

Leker og spiller

Noniin rai-rai-raa jælleen kerran!
Ja ihan ekana laitetaan todisteet kehiin. Jos joku epæilee, etten oo tøissæ ollu ja ahkera, niin OONPA!
Melkosen rankkaa ollu joo :) Ja kesäviikset on muuten alkanu taas kukertaa tuohon ylähuuleen. Mainiota!

Ja sitten toinen kuva, kun kävipä taas pikku vahinko. Tällä kertaa jälleen tuolla rinteen puolella. Tässä kohdassa vielä hymyilyttää, mutta aivan hetkeä myøhemmin päättyi komea hyppy jyrkänteeltä naamalleen melkosen kovalle hangelle.
Ai saatana että teki kipiää! Olin jo varma, että nyt tippu leekot suusta ja nenä katki. Ihme kyllä, tuostakin selvittiin pelkällä suuverenvuodolla.

Mutta sitten taas afterski aihetta. Kun yks työkaveri asustelee tuolla moottorikelkkatallin pihassa, vanhassa asuntovaunussaan.
No hänpä sitten tuli aamuyön tunteina afterskista kotiin, niin mitä siellä odotti? No joku saatanan juopponuljake hiihtonuorukainenhan se siellä uinui sängyssä peiton alla.
Voi sentään, kun sai nuorukainen pataan ja melko nopean uloskyydityksen. Hoho voi vittu. KUKA menee toisen asuntovaunuun nukkumaan?

Ainiin, voi mainiota! Tuolla laduilla tulee aina vastaan norjalaisia hiihtomummoja. Ne on aivan mahtavia! Punanen anorakki, aurinkoprillit ja toisen maailman sodan aikuset sukset jalassa. Siellä ne huiskii menemään vaikka kuinka saatanan pitkiä lenkkejä.
Ja sit ne aina hymyilee. Oon morjestanu jokaista kohtaamaani. Ihania muNmuja! Mää haluan oman norjalaismummon!

Ongelmana onkin lapset, niinkun aina. Saatana.
Hisseihinhän pääsee lapset ilimatteeks, jos on alle 8v ja kypärä päässä. Ni mistäs vitusta sitä sitten tietää, että minkäs ikäsiä kakaroita sieltä lastenportista tunkee. Salettii äitee käskeny ne valehtelemaa, jos joku kysyy ikää. Ja mee nyt sitten niiltä jotain ajokorttia kyselemään.
Kaikki lapsethan on ihan samanlaisia: pieniä ja tyhmiä. Erottele siitä sitten onko joku kaheksan vai kakstoista. Kolme vuotiaat vielä erottaa, ne mahtuu sieltä portin alta kyykistymättä.

Sitten ihan yleismaailmallista asiaa. Tiedätte varmaan, kun joskus tulee hetkiä, jollon vois olla ilmankin sitä naapurihuoneen juopon mekkalointi ja voi niin mielellään sullois korviinsa earit. Suurin osa ihmisistähän säilyttää niitä keltaisia paakkuja samassa paikassa, eli "jossain".
Ja voi saatana että sitä kätköä ei todellakaan harava löydä, sillä hetkellä kun todellinen tarve olis. Kyllähän ne sitten vittu löytyy sieltä hiihtohousun taskusta, kun aurinko paistaa ja istut kivellä syömässä munkkia. Saatana nii.
Tätä samaa sarjaahan on tää maailman ehkä toiseks suurin mysteeri: MIHIN helvettiin kaikki hiuslenkit katoaa?
Se on yks saatanan sama, vaikka kuinka kehittelis järjestelmiä, että joo tohon naulaan laitan sitten aina roikkumaan sen lenksun, kun tukasta se otan. Joojoo. Saatana siellä käy joku hiuspimpulatonttu anastamassa sen justiinsa ku silimä välttää.
Perkele kun parin kuukauden välein pitää kaupasta hakia semmone parinkymmenen hiuslenkin nippu. MISSÄ NE KÄYTETYT LENKIT ON?? Varmaan siellä samassa Helvetin kolossa, jossa ne pesukoneeseen kadonneet sukat on.

Ei muuta tællæ erææ, vi sees og vi hørs!

maanantaina, maaliskuuta 06, 2006

Snø og afterski

Tsadam!
Juu on muuten silkkaa juhlaa, kun asuu tanskalaisten matkaoppaiden kanssa, niin ei tarvi olla nälissään. Kun tänne tulee viikottain suht suuria koululaisryhmiä Tanskan maalta, niin kotiin lähteissään ne antaa kaikki loput ruuat meille!
Ja kyseessä ei sit ookkaan mikään puolikas pussi makaroonia ja leivänkäntty. Nää ryhmät on varustautunu viikon hiihtoreissuun sellasella ruokamäärällä, et kuvittelis niiden valmistautuneen talvisotaan. Kristus sillä mukana kannetulla ruokamäärällä selviäis heilahtaen väijytyksen ja tiesulun ens joulukuuhun.
Kyllä sitä ilahtuu, kun kotiin tullessa on oven pielessä 5 lavallista ruokaa. On juustua ja leipää ja muroja ja hillua ja pastaa ja soossia monenlaista. On keksiä ja suklaatia ja kinkkua. On kuulkaa vaikka mitä. Tomaattia ja potaattia. Zibulia ja kananmunia. JIHU!
Ja siis vielä kun tän tyylinen ruokalähetys on siellæ ovenpieles noin 10 päivän välein. Juhlaa!
Ja sit vielä bussikuskit myy kaliaa meille sopuisaan lavahintaan. Alan oikeesti tykätä tanskalaisista =)

Tästä tulikin mieleen, kun tuli tuossa kokeiltua onko paljon terveellistä terveellistä. Tässä tieteellisessä tutkimuksessa nimeltä mainitsematon koehenkilö A päätti syödä kaikki talon porkkanat kerralla. Porkkanoita oli melko reilusti.
Voi kristus sentään sitä oloa, kun oli vetässy sen laatikollisen tyhjäks. Kun olis nielassu säkillisen raidesepeliä! Odottelenkin tässä pahimman myrskyn laannuttua, että minkäs sorttinen tajunnan laajentuminen on tiedossa, kun se satsi tulee ulos.
Uhh. Tutkimuksen tuloksena voidaan yhteenvetää: ei ole.

Mainiot kelit ompi muuten ollu lähiaikoina, joten on hiHdetty,
sekä mäkiä laskettu taas aivan hurmios. Mainioita offpiste droppeja loikittu alas. Kaikki erinäiset hypyt ja triksit suoritetaan tietenkin telemark-suksilla. Muuten sitä olis varmaan masentavan erinomainen.
Joo ja tuli viikonloppuna taas harrastettua hieman after skitä. Sehän on aina kätevää mennä suoraan töistä afterskihin ja sitten afterskista likimain suorin vartaloin taas töihin. Ei paljo kerkiä tukkaa kampailla.
Ruotsiottelun tilanne on muuten murskaava 9-3 Suomelle. Veikkaan svenssonin niskan katkeenneen.

Ja eikun hili-riNpsis!