eXTReMe Tracker

lauantaina, syyskuuta 16, 2006

Big Church - Enormous Hangover

Huomenta.
Kävin sitten eilen tuolla Isolla Kirkolla. Shoppailemassa.
Shoppailin itselleni mäyrykoiran ja karkkia. Ja siinä kävi juuri niinkun pitikin.
Tilanne riistäytyi lopullisesti hallinnasta jälleen kerran Kallion kapakeissa.

Ajattelin sitten tuossa aamutuimaan äkkiä karauttaa junalla rapulin tieltä takasin Hervantaan. En valitettavasti aivan ehtinyt. Hämeenlinna - Toijala väli meni raiteita tutkiskellen junan vessassa. Sinne meni hyvä ja ravitseva, Roonaldin tarjoama aamupala.

Lisäksi juna pysähtyi jostai tuonelan syystä Lempäälässä. Kostin sen sotkemalla raiteet sielläkin.
Ja voi hyvä jumala tuota lopullista niittiä, eli TKL:n kyytiä Hervantaan. Voi MIKSI pitää joka perkeleen pysäkillä pysähtyä, kun kyydissä on Kaupungin Rapulaisin Kulkija. Eikun soijat ottalla kimaltaen ja tulivuoren purkausta pidätellen siellä sitten iloisesti köröttelin.

Kotona lääkitsin itseäni salmiakkikossulla ja unella. Kyllä täältä vielä noustaan, niin!
Painoa olen myös kunnon läskin tavoin tietenkin seurannut, tähän mennessä se on tippunut 1,6 kg eilisaamusta. Tosin tästä pitää tietenkin laskea vielä liukuvat keskiarvot ja mediaanit, sillä se ei TODELLAKAAN ole se oikea paino joka siellä vaa'an ruudussa komeilee, vaan sitä pitää kaikilla laskennallisilla konsteilla vähän koristella.

No mutta nyt pitää lopettaa. Meen partsille kattoo ku tuolla naapuritalossa joku fät-äässi jumppaa janefondan tahtiin. Hahahahahahah

4 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Oijoisentään! Ootkos muuten kokeillut matkaamista Helvetillisen Krapulan kourissa lentokoneessa, kun matkan aikana esiintyy runsaasti ilmakuoppia ja kone on niin täyteen sullottu, ettet pääse vessaan, koska paikkasi on miljoonan ihmisen takana? Siinä saa käyttää kaikki mahdolliset konstit ja keinot voodoosta levitointiin ettei yrkkäisi viereisen leidin leningille. Ja tietenkin kone on muuttanut lentoreittiään niin, että se tekee vielä välilaskun eikä koneesta saa nousta pois.
All righty then!

Minttu

9:35 ap.  
Blogger kispe said...

Joo huh tuli mieleen eräskin lento Dubliniin. Lento lähti aamulla joskus klo puoli seiska ja mitäs muuta siinä edellisyönä voi tehdä ku vetää itsensä solmuun.

Ne siellä vissii haisteli jo tsek-innissä et tolle akalle kandee antaa koko penkkirivi.
Siellä sitten somasti röhnäsin kolmella paikalla koko matkan.
Unohin syyä tarjotut eväätki!

Se oli silkkaa kauheutta juu.

11:42 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Pöh, api ei tiiä mitään. Hervanta rulz!!111! <3

R

9:50 ap.  
Blogger kispe said...

Hah voi api Hervuudiha on silkkaa hienoutta.
Oksapussit vois kyllä tosiaan olla TKL:n autoissa vakiona. Ja happimaski tippuis katosta.

R, niin hyvähän sieltä keskustasta on nyt kaihota tännenäi.
Tuu vloppuna saunoo!

11:12 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home