Havuja, pärkele!

Nooooohoooni! Nyt onkin Hiihtokoulun seuraavan luennon aika. Ja tänään tutustummekin suksihuollon ihmeelliseen maailman. Kuten otsikkokin kuuluu:

Kristus kun ei luista! (Voitelun ABC)
Eli sukseltahan voi toivoa kahta ominaisuutta: joko sitä että se luistaa, tai sitä että se pitää. Tämän tarpeen voi jokainen sitten ihan itse määritellä. Ja ihan perushiihtäjälle riittää tasan jompikumpi näistä, Gundesvaanit saa sitten viilata keskenään lisätoiveiden parissa.
Sehän vituttaa, kun kaikissa sporttijulkasuissa nykyjää neuvotaan, et kuinka helppoa voitelu onkaan ja sit siinä on nelisivunen lista mitä kaikkea pitää ostaa. Voi vittu! Voiteluun tarvitaan tasan a) suksi b) voide ja c) joku voiteen levitysvempain.

Alotetaas siitä luistosta. Ideahan on vähentää kitkaa suksen ja alla olevan materiaalin välillä, joten hyvin pääsee alkuun, kun valitsee suht luistavan alustan. Esim. lumi luistaa paljon kivemmin, kun soratie. Luistoa voi myös lisätä erinäisin vippaskonstein, kuten voiteiden avulla. Tähän puuhaan ryhtyessä on syytä vilkasta siitä putelin kyljestä, että onko se tosiaan liukkaria, vai tervaa. Ja sitten vaan koko suksen pituudelta sitä sutii ja mieluusti vielä sillä vaimon uudella silitysraudalla lämmittää, voi saatana että muuten luistaa!

Sitten tää toinen vaihtoehto, eli pitovoitelu. Tätä ei suositella esim. lumilaudan, tai pulkan pohjaan. Tästäkin on tehty jotain perkeleen avaruustiedettä nykyään. Moon 20 vuotta suksinu tasan yhden voiteen avulla ja hyvin sujunu. Eli kaupasta valitaan se -1 ... -3C pitovoide ja sillä pärjää taatusti koko talven. Sitä paitsi jos tulee ydintalvi (pakkasta yli -15C) tai kesä (lämmintä yli +0C) niin kukas saatana sillo haluaakaan hiihtämään?
Pitovoidetta sitten suditaan muutama kerros siihen suksen keskivaiheille ja korkin palasella hinkataan se siliäks. Paremmissa suksissa on ihan pitoaluekkin määriteltävissä, mutta se nyt on yks saatanan hailee, jos se voide on pari senttiä vinossa.
Tärkeintä on kuitenkin hangata sitä voidetta tasaseks sen verran pontevasti, ettei se kulu heti ekoilla potkuilla pois. Kolmella voidekerroksella pärjää helposti useemman tunnin ulkoilut. Ja siinä vaiheessa kun pito loppuu, on usein voimatkin loppu, joten eikun lyhintä reittiä, haarakäynnillä, sinne bistron suuntaan.

Sitten kun voitelut on valamiit, ni eikun nakkaa sukset pihalle oottamaan. Siellä ne sopivasti ehtii kylmenee, kun ite vetää hiihtoasua ylle. Kylmässä suksessa nääs se voide toimii paremmin.
Ja kun tarkotus oli siis hiihtää suoraan sinne After skihin, niin suositeltavaa onkin, että kirjottaa suksiin oman nimen. Ja vaikka omaan käteen myös. Niitä voi sitten verrata toisiinsa, kun vilkun jälkeen yrittää siitä ravintelin pihahangesta ettiä omia vehkeitään.
Entistä helpommalla pääsee, jos oma sukunimi sattuu olemaan vaikka Peltonen, tai Fischer niin voi jo kaupassa huomioida After skin mahdollisesti aiheuttamat pikku hankaluudet.
Ja kuten aikasemmin jo todettiin, ni uskomatonta rahan säästöä syntyy, kun kotimatkan voi pistellä hiihtäen. Taksista säästyneet rahat onkin viisainta sijottaa jo etukäteen siellä ravintelin puolella muutamaan eväskaliaan. Ettei sitten jano yllätä ennen kotiovea.

Nyt luulis joka hiihtokoululaisen olevan valmista kauraa lumille. Ensjaksossa sitten otetaankin ensipotkut. Lumet on jo tilattu!